keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Huh hellettä!

Viime aikoina kissat ovat viettäneet erittäin letkeitä päiviä kunnon kesähelteiden seurauksena. Välillä ne innostuvat vähäksi aikaa leikkimään mutta hyvin nopsasti lekottelevat jälleen ihan oikosenaan. Turkit ovat alkaneet luovuttamaan pohjavillaa oikein kunnolla, etenkin Kemppua saa harjailla erittäin ahkerasti ja silti karvaa lähtee. Kuten sen kuvastakin huomaa, on meneillään varsinainen "bad hair day" ;) Ohessa muutamia kuvia aurinkoiselta ulkoilureissulta.










torstai 7. heinäkuuta 2016

Iivari Arminpoika Hallametsäläinen

Kempeleen näyttelyreissulla pääsimme tapaamaan Oulussa asuvaa Amorphista eli tuttavallisemmin Iivaria. Nuoresta kollipojasta on kehittynyt todella muhkea ja upea siperiankissa! Vaikkemme Iivaria ole tavanneet sitten luovutuksen, ei se ujostellut lainkaan vaan rohkeasti leikki ja möllisteli sylissä. Mielenkiintoista nähdä, millainen sibbe tästä poitsusta kehittyy sitten aikuisena!









tiistai 5. heinäkuuta 2016

Kempeleen näyttely

Viikonlopun vietimme kissanäyttelyn merkeissä Kempeleessä. Mukanamme oli kissalan plikat eli Armi ja Adele. Molemmat saivat mainiot arvostelut kumpanakin päivänä, Armille kotiintuomisena 2*CAGCIB ja Adelelle 2*EX2.







maanantai 27. kesäkuuta 2016

Synttärisankari Adele

Vuosi sitten pääsimme osallistumaan ainutlaatuiseen tapahtumaan, kun Armi synnytti maailmaan neljä pientä pentusta. Neljä raitapaitaa kaikkinensa ja sukupuolijakauma oli tasan. Pentue oli kissalan ensimmäinen, joten kokemus oli kaikkinensa uusi ja erilainen. Pentujen kasvun ja kehityksen myötä vauhtia riitti, välillä enemmän kuin mitä laki salli ;) Hurmaavan ihanista pentusista jäi kotiin Adele-neito, josta pari synttäriposetuskuvaa.

Samalla toivotamme Paljon Onnea maailmalle lähteneille Iivarille, Ciaralle ja Bobille! :)


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Synttärisankari Kemppu

Kissalauman vanhin siperianköriläs täyttää tänään kolme vuotta! Synttäreitä vietettiin oikein tuplaherkuin, sankari itse sai toki enemmän kuin muut ;)




sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Aurinkoa elämään!

Siperianplikat ovat hurjasti innostuneet valjasteluista, onhan lumen alta paljastunut aivan uusi tuoksumaailma! Eikä suinkaan voi väheksyä kissojen kiinnostusta lintujen sirkutusta kohtaan, kyllä semmoiset käkätykset tulee kun siivekkäitä havaitsevat. Kemppu on tapansa mukaan maltillisempi valjastelija, mieluummin kököttäisi sisällä ja tuijottelisi ikkunan takaa avaraa maailmaa ;) Onhan ulkona toki nyt myös hyttysiä, Kemppu havainnollistaa ilmeellään mitä mieltä olemme moisista verenimijöistä!













lauantai 2. huhtikuuta 2016

Kevään kynnyksellä

Sitten viime päivityksen on aika kulunut kissoilla... leppoisasti. Mikäpäs kiire sitä valmiissa maailmassa ;) Maaliskuussa kisut kävivät anopin luona hoitopaikassa, koska meillä oli koiravaljakkokilpailuja. Siellä ne ovat kuin kotonaan ja viihtyvät erinomaisesti. Viisastellaankin aina kun kissoille reissureppua pakataan, että pääsevät mummolaan. Adele on aina valmis reissaamaan ja juoksee häntä tötteröllä matkaboksiin odottamaan. Armi ja etenkin Kemppu ovat hieman vähemmän innokkaita autoilijoita mutta matkahan ei ole kuin noin 15 kilometriä.

Sama asenne kissoilla näkyy myös valjasteluun lähtiessä: yksi on innokkaampi kuin kaksi muuta ;) Kemppu ei oikein siedäty ulkoilmaan vaikka kuinka on ajan kanssa totuteltu. Se onkin pötköttelemässä maata vasten, Adelen ja Armin tutkaillessa maisemia. Vielä maassa ei ole niitä kaikkia ihania tuoksuja, joita löytyy nurmikon kasvettua ja kesän ollessa parhaimmillaan. Sen verran hartaasti kissat välillä nuuskuttelivat että ehkä ne jo tunsivat sieraimissaan kesän alkavan hiipiä lähemmäs...